Tiedote, 8.11.2022 Ilmastonmuutosta kampitetaan monella eri rintamalla. SF6-kaasu on kaikkein voimakkain kasvihuonekaasu, 20 000 kertaa hiilidioksidia pahempi, mutta sitä on kuitenkin saanut käyttää sähköteollisuudessa sen poikkeuksellisen hyvän eristävyyden takia. Schneiderin ”Pure Air” teknologia perustuu puhtaan ilman ja tyhiötekniikan yhdistelmään, jolla saavutetaan SF6-kaasun eristävyys ilman ilmastolle haitallisia kasvihuonekaasuja.
SF6-kaasu on hajutonta, edullista ja tekee sähkönkäytöstä turvallisempaa suojaamalla oikosuluilta. SF6-eristetyt laitteet myös mahtuvat pieneen tilaan, mutta vaativat elinkaarensa lopussa kaasujen talteenoton ja kierrätyksen. Schneiderin uuden innovaation myötä kierrätyksen vaiva ja kustannukset jäävät tarpeettomiksi.
Sähköteollisuus tarvitsee korvaajan, uusiutuvan energiantuotannon rooli korostuu
EU on tiukentamassa SF6-kaasun käyttöä, sillä kaasun korvaamiselle ympäristöystävällisellä vaihtoehdolla on kiire. Suunnitellusta kaasukiellosta tulee kaksiosainen: 24kV-järjestelmiin kielto astuu voimaan jo tammikuussa 2026, ja sitä suuremmille jännitteille vuonna 2031. Yritykset ovat kuitenkin toimimassa lainsäätäjääkin nopeammin.
– Tunnistamme ongelman. Schneider Electric on sähköalalla merkittävä toimija ja tunnemme vastuumme SF6-kaasun suhteen. Tällä hetkellä merkittävä osa sähköverkkoon asennetuista keskijännitelaitteista sisältää SF6-kaasua, kertoo myyntijohtaja JP Pouttu Schneider Electricilta.
- Ilmastotavoitteet edellyttävät nopeaa tuuli- ja aurinkovoiman kasvua. Samalla lisätään merkittävästi kaasueristeisten kytkinlaitteiden määrää sähköverkossa. Ellei muutoksia kaasun suhteen tehdä, on uusiutuvan energian käyttö omiaan lisäämään SF6-kaasun käyttötarpeita.
Puhdasta ilmaa tilalle
Useat sähköalan yritykset kehittävät omia innovaatioitaan SF6-kaasun korvaajaksi. Schneider Electricilla korvaava keksintö löytyi puhtaasta, pakatusta ilmasta. Tyhjiötekniikalla saadaan täysin SF6-vapaa ilmaeristystekniikka, joka tukee hiilidioksidipäästöjen vähentämistoimia ja pienentää ympäristöjalanjälkeä.
– SF6-vapaa tekniikka yhdistettynä digitaaliteknologian käyttöönottoon lisää hiilettömyyttä, sähköverkon optimointia ja tehokkuutta merkittävästi. Ilman tällaista ratkaisua tulisi tulevaisuuden suurissa sähkö- ja datakeskuksissa tilantarve kasvamaan huomattavasti. Nyt tehdyn innovaation ympärille kehitämme tuotesarjaa, joka lanseerattiin Jyväskylässä Sähkö Valo Tele -messuilla, kertoo Pouttu.
Schneider Electric on saavuttanut paikan kärkipäästä Corporate Knightsin vastuullisten yritysten vuosittaisessa Global 100 -listauksessa jo 11 kertaa peräkkäin.
Lue lisää Schneiderin vastuullisuudesta
Lisätietoja:
JP Pouttu, jp.pouttu@se.com, puh. 040 548 2983
Myyntijohtaja, sähkötekniikan insinööri