Skaalautuva turvaratkaisu

Security Expert on toteutettavissa erikokoisiin kohteisiin, päiväkodeista sairaaloihin. Skaalautuva ja joustava arkkitehtuuri kasvaa helposti liiketoiminnan tarpeiden mukaan.
Mitä on uusi kiinteistöjen turvallisuus?
Uusien uhkien torjuntaan tarvitaan sekä fyysistä turvallisuutta että kyberturvallisuutta, jotta ihmiset, laitteet ja arvokkaat tiedot voidaan pitää turvassa.
Security Expert yhdistää kiinteistön turvallisuusinfrastruktuurin ja hallintajärjestelmät yhdeksi helposti hallittavaksi ympäristöksi, jossa elintärkeiden päätösten tekeminen on nopeampaa ja tehokkaampaa.
Kiinteistöjen turvallisuusvaatimukset käyvät yhä kovemmiksi. Kiihtyvän kaupungistumisen myötä yrityksiä kerääntyy yhteisiin tiloihin niin, että samassa talossa voi toimia jopa 100 eri yritystä. Silti on tärkeää, että koko kiinteistöä voidaan hallinnoida yhdellä ja samalla järjestelmällä.
Miten parannetaan turvallisuutta ja pelastetaan ihmishenkiä älykkäällä teknologialla?
Liikekiinteistöissä on kaksi tärkeää turvallisuushaastetta: käyttäjien turvallisuuden varmistaminen ja omaisuuden suojaaminen. Liikekiinteistöt ovat usein kaikille avoimia tiloja, mikä aiheuttaa helposti varkauksien tai vahingonteon riskejä. Lisäksi monet liikekiinteistöt ovat usean eri yrityksen käytössä, mikä asettaa lisävaatimuksia yksittäisten tilojen kulunvalvonnalle.
EcoStruxure Security Expertin tärkeimmät hyödyt liikekiinteistöille:
Kehittynyt aikataulutus:
Älykäs kulunvalvonnan ja energianhallinnan aikataulutus ottaa automaattisesti huomioon kellojen siirrot ja pyhäpäivät
Hissien ohjaus:
Hisseille pääsyn rajoittaminen ja aikataulutus, integrointi murtoilmaisuun
Ovihälytysten valvonta:
Murrettujen tai liian pitkään auki jääneiden ovien valvonta, hälytysten lähetys IP-valvonnan tai ContactID:n kautta
Monia käyttäjätunnisteita:
Järjestelmä tukee jopa 8 tunnistetta käyttäjää kohti: kiinteistössä voidaan käyttää monia eri korttiteknologioita, biometrista tunnistusta tai muita tunnisteita
Pidennetty pääsyaika:
Määrätyille käyttäjille, esim. liikuntarajoitteisille, voidaan sallia pidempi aika kulkea määrätyistä ovista
Hätäpoistuminen:
Määrätty ovi, poistumisreitti tai koko kiinteistö voidaan avata sujuvan hätäpoistumisen varmistamiseksi
IP-valvonta:
Järjestelmän ohjaimissa on sisäänrakennettu IP-valvonta: nopea, tarkka, kustannustehokas ja aina verkkoon kytketty
Integroitu kulunvalvonta:
Sisäänrakennettu, kaikenkattava kulunvalvonta takaa käyttömukavuuden ja älykkään hallinnan
Integroitu murtoilmaisu:
Murtoilmaisu kätevästi sisäänrakennettuna: käyttömukavuutta ja älykästä ohjausta
Automaatio ja hallinta:
Integroituu älykkäästi kiinteistön automaatioon, valaistuksen ohjaukseen ja muihin järjestelmiin
Teollisuuskiinteistöihin vaaditaan nykypäivänä mittavampia ja luotettavampia turvallisuusratkaisuja kuin koskaan ennen. Uhkat vaihtelevat vahingontekijöistä ammattirikollisiin ja jopa terroristihyökkäyksiin. On tiedettävä tarkalleen, keitä kiinteistön eri osissa milloinkin liikkuu, on suojeltava arvokasta omaisuutta ja rajoitettava pääsyä vaarallisille alueille.
EcoStruxure Security Expertin tärkeimmät hyödyt teollisuudelle:
Integroitu murtoilmaisu:
Murtoilmaisu kätevästi sisäänrakennettuna: käyttömukavuutta ja älykästä ohjausta
Alueellinen laskenta:
Ihmisten määrää voidaan rajoittaa määrätyillä alueilla, kuten pysäköintialueilla ja vaarallisilla alueilla
Aliosastot:
Määrätyillä, toisiinsa liittyvillä alueilla voidaan kytkeä automaattisesti valvontatila päälle ja pois
Kahden käyttäjän todentaminen:
Määrättyjen ovien avaamiseen voidaan vaatia kahden valtuutetun käyttäjän tunnisteet
Ympäri vuorokauden toimivissa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa liikkuu suuret määrät potilaita ja vierailijoita päivittäin. Haasteena on varmistaa ihmisille helppo pääsy kiinteistöön ja tarjota silti turvallinen ympäristö henkilökunnalle ja potilaille. Lääkevarastot, hoitohuoneet, potilasosastot ja muut tärkeät alueet vaativat tiukkaa kulunvalvontaa. Vierailijoiden kulkuoikeudet on rajoitettava määrättyihin alueisiin ja kellonaikoihin, potilastiedot on pidettävä suojassa ja terveydenhuollon säädöksiä on noudatettava laadukkaasta hoidosta tinkimättä.
EcoStruxure Security Expertin tärkeimmät hyödyt terveydenhuollolle:
Oviryhmän lukitus:
Määrätystä oviryhmästä voidaan sallia vain yhden oven avaaminen kerralla, näin estetään vaaran aiheuttajien viemistä sisään tai ulos määrätyiltä alueilta
Kaksinkertainen todentaminen:
Mukana kannettava tunniste (kortti) ja mielessä pidettävä tunniste (PIN) yhdessä varmistavat, ettei kukaan pääse luvatta rajoitetuille alueille kadonneen tai varastetun tunnisteen avulla
Kehittynyt aikataulutus:
Älykäs kulunvalvonnan ja energianhallinnan aikataulutus ottaa automaattisesti huomioon kellojen siirrot ja pyhäpäivät
Kahden käyttäjän todentaminen:
Määrättyjen ovien avaamiseen voidaan vaatia kahden valtuutetun käyttäjän tunnisteet
Pankeilla ja muilla rahoituslaitoksilla on luonnollisesti erittäin suuret turvavaatimukset. Ryöstöt ja petokset ovat jatkuva, vakavasti otettava uhka, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä käteiskassojen, holvien ja pankkiautomaattien suojaamiseen. Sekä asiakkaiden että henkilökunnan kulkuoikeudet on pidettävä tarkasti hallinnassa, ja koko kiinteistöön vaaditaan kattavat, ympärivuorokautiset turvatoimet.
EcoStruxure Security Expertin tärkeimmät hyödyt rahoituslaitoksille:
Kahden käyttäjän todentaminen:
Määrättyjen ovien avaamiseen voidaan vaatia kahden valtuutetun käyttäjän tunnisteet
Kaksinkertainen todentaminen:
Mukana kannettava tunniste (kortti) ja mielessä pidettävä tunniste (PIN) yhdessä varmistavat, ettei kukaan pääse luvatta rajoitetuille alueille kadonneen tai varastetun tunnisteen avulla
Tunnisteen jakamisen esto:
Estää käyttäjiä antamasta tunnistettaan lainaksi perässä kulkevalle henkilölle, estää myös valtuutetun käyttäjän perässä seuraavan luvattoman henkilön pääsyn rajoitetuille alueille
IP-valvonta:
Järjestelmän ohjaimissa on sisäänrakennettu IP-valvonta: nopea, tarkka, kustannustehokas ja aina verkkoon kytketty
Hiljainen hälytys:
Esim. väkivallalla uhattuna käyttäjä voi kytkeä määrätylle alueelle valvontatilan päälle tai pois kuten normaalisti, mutta lähettää samalla hiljaisen hälytyksen valvontaan
Valvontatilan poiston viive:
Viiveajastimella voidaan estää ryöstäjiä: käyttäjän pyytäessä valvontatilan poistoa käynnistyy viiveajastin, ja valvontatila poistetaan vasta määrätyn ajan kuluttua
Automaattinen uudelleenkytkentä:
Valvontatila voidaan kytkeä määrätyllä alueella automaattisesti uudelleen päälle, kun se on ollut pois päältä määrätyn ajan
Kaksinkertainen koodivaatimus:
Määrätylle alueelle pääsyyn voidaan vaatia kahden valtuutetun käyttäjän PIN-koodit
Oppilaitokset ovat turvallisuuden kannalta ainutlaatuisen haastavia ympäristöjä. Niiden on tarjottava avoin, yhteisöllinen ja oppimaan kannustava ilmapiiri, ja samalla on tarjottava turvallinen ympäristö ja estettävä luvaton pääsy rajoitetuille alueille. Useimpien oppilaitosten on rajoitettujen resurssien turvien suojeltava oppilaita, henkilökuntaa ja arvokasta omaisuutta. Oman haasteensa muodostaa se, että oppilaitos voi koostua useista eri kiinteistöistä laajallakin alueella.
EcoStruxure Security Expertin tärkeimmät hyödyt oppilaitoksille:
Ovien lukitus:
Yksittäinen ovi tai koko kiinteistö voidaan lukita sisään- tai ulospääsyn estämiseksi hätätilanteessa
Kehittynyt aikataulutus:
Älykäs kulunvalvonnan ja energianhallinnan aikataulutus ottaa automaattisesti huomioon kellojen siirrot ja pyhäpäivät
Erillisten alueiden tuki:
Kiinteistön voi osastoida erillisiksi alueiksi, ja käyttäjät voivat vaivattomasti hallita omia alueitaan
IP-valvonta:
Järjestelmän ohjaimissa on sisäänrakennettu IP-valvonta: nopea, tarkka, kustannustehokas ja aina verkkoon kytketty
Ota yhteyttä myyntiin
Hyvä yritysasiakas, onko sinulla uusi projekti alkamassa?
Täytä alla oleva lomake ja myyjämme ottavat sinuun yhteyttä tarpeesi kartoittamiseksi.
Hinta/saatavuus ja tilaustietosi löytyvät MySchneiderista
Tekninen tuki, löytyy asiakaspalvelustamme
Tämän sivun lomakkeella saat yhteyden vain myyntitiimiimme, muissa asioissa otathan yhteyttä asiakaspalveluun tällä lomakkeella
Täytä projektisi tiedot mahdollisimman kattavasti alla olevaan yhteydenottolomakkeeseen nopeuttaaksesi käsittelyä.